sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Torkkupeittoja ja mekaniikkaa...

Lähdettiin poikain kanssa viikonlopuksi mummin luo siis minun äitini :). Ostin pari vuotta sitten uuden saumurin, kun edellinen meni rikki ja vein sen mummille. Lauantaina päätin kaivaa sen esille ja katsoa joskos saisin sen toimimaan. Aloitin kaivamalla esille käyttöohjeet, öljysin, vaihdoin neulat ja langoitin uudelleen. Eikös tuo mokoma tehnyt aivan täydellistä tikkiä! Olin lisäksi koko ajan käyttänyt siinä vääränlaisia neuloja.


Tästä täydellisestä tikistä intoutuneena päätin käydä käsiksi tälläisiin keskeneräisiin pikkuprojekteihin... Tai siis tuo tiikerikangas oli keskeneräinen (lojunut kaapissa pari vuotta ja se iiiiihan sattumalta tuli mukaan ;)), mutta sen toinen puoli oli todella ruma, joten suuntasin kohti Tuusulan Eurokangasta ja ostin 1,1 m oranssia Polarfleeseä. Tuolta Eurokankaasta mukaan tarttui myös tälläistä todella "päheetä" käärmeennahkakangasta (äiti sai tästä väristyksiä), joka sai toiselle puolelleen mustaa Polarfleeseä. Ja sain tehtyä nämä torkkupeitot. Pojat intoutuivat näihin ja meillä sinkoili olohuoneessa yksi oranssi ja yksi vihreä möykky...

torstai 9. kesäkuuta 2011

Lierihattu äidille ja neulahuovutettu organtsa-kukkanen.

Äiti on pitkään puhunut, että tarvitsisi lierihatun. Nyt ajattelin, että en saa sitä ikinä tehtyä jos en joskus aloita. Olen lykännyt ja lykännyt tämän tekemistä, koska pelkäsin etten osaisi. Eihän siitä mikään mallikappale tullut, mutta ihan siedettävä ensimmäinen ;) Jos olisin tämän leikannut ja ommellut huolellisesti, olisi onnistunut todella hyvin... Kaava Ottobre (kids fashion 3/2011) Bouquet, tuo koko 56 on ihan aikuiselle sopiva.


Joskus aikaa sitten kokeilin tälläistä. Eli neulahuovutettu organtsa-kukkanen. Pohjalla on villaa, samon kukan keskustassa, sitten siihen väliin laitettiin tuota organtsaa, tikutikutikutettiin ja tälläinen siitä sitten tuli. Tein näitä useampia, mutta tämä löytyi tähän hätään.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Pikkusia netti-Nöttösiä..

Tänään sain aikaiseksi tälläisiä. Yksi jäi vielä kesken. Kahdessa näistä on pitkät siivekkeet, kangasteknisistä syistä eli kangas loppui ;) tuossa yhdessä on lyhyet.

Ennemmin tai myöhemmin joku kysyy, miten paljon eroa on tuolla pikkuriikkisellä netti-Nöttösellä ja S-kokoisella. Ei näköjään kovin paljon, pituudessa n. 4 cm.

Vasemmalla netti-Nöttönen ja oikealla aikaisemmin tekemäni S-kokoinen
Taidan tehdä enemmän noita S-kokoisia, olivat jotenkin mukavampia tehdä.. Pitää varmasti vielä kaivaa jostain se näpsyvaipankaava. Sitten voisi tehdä muutaman Cuddlen..

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Taittoimuja ja pesulappuja.

Laitetaan nyt siihen tahtiin kuin valmistuu. Kolme kappaletta taittoimuja. Kaksi isompaa ja yksi hieman pienempi. Isommissa kaksi kerrosta tenseljoustofroteeta ja tuo joustofrotee. Pienemmässä kolme kerrosta bambujoustofroteeta ja tuo pöllöjoustofrotee. Tujakkaa taskuvaipan täytettä. Mietin pitkään, laitanko neppareita perhosimutyyliin, mutta päädyin ompelemaan ne ihan näin.


Alarivissa neljä pesulappua. Alkaa nuo tilkut olemaan jo aika pieniä.

Sain tänään postissa paketin Lasten Metsolan ysmyiltä. Ihan "vähän" vaan tilasin... Tuolla pyörivät nyt koneessa. Aivan ihanaa vihreää auto joustofroteeta, nyt en enää tiedä mitä siitä pitäisi tehdä, on niiiiin ihanaa. Tilasin tuota auto kangasta myös mustana, mutta siinä värit eivät ole yhtä raikkaat. Traktoreita muutti myös meille, samoin sini-ruskea raidallista joustofroteeta. Sorruin sitten oikein huolella..

Kuullostaako ihan hölmöltä laittaa vanhoihin bambuhampputaittoimuihin, jotka ovat jo menettäneet paksuuttaan, kerros joustofroteeta pintaan lisäksi? Sitten varmasti riittäisivät taskuvaipassa sellaisinaan, nyt pitää laittaa jotain lisäksi.

Lisäimuja poikineen.

Yön pimeinä tunteina sain inspiraation alkaa leikkelemään tiiman mallisia lisäimuja. Näitä tuli nyt aika monta. Ovat varsin ohuita, joten täytyy toivoa, että näille on käyttöä. No, se kuullosti hyvältä idealta sillä hetkellä ;)

Kaikissa on kolme kerrosta, kangasta. Mitä missäkin... Voihan näitä laittaa vaikka useamman samaan vaippaan, jos ei riitä. Ylärivi NB-kokoisia ja alarivi S-kokoisia.

Laitoin differenttiaali-syötön ihan maksimille (2), nämä eivät kierrä, eivätkä tee muitakaan temppuja, ihmeellistä. Olen taputellut itseäni olkapäälle koko aamun.

Mitähän sitä sitten tekisi?

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Vaippoja, vaippoja ja vaippoja..

Nämä ovat pyörineet leikattuina tuolla ompeluhuoneessa jo jonkin aikaa. Akuutein tarve oli kuitenkin noille t-paidoille, joita tuo vanhempi poika inhoaa :(... Eli eilisen ja tämän päivän tekeleet: Kaikissa vaipoissa kaavana netti-Nöttönen suurennettuna kokoon S mallilla Mummut, joka kohtaa Mummut Näpsyvaipan.... Missähän vaiheessa voisi sanoa, että malli on melkein oma? Kyseessä sisätäyttövaippa, johon on ommeltu imuläppä. Kiinnitys näpsyllä.


Eli 5 kpl sisätäyttövaippoja, joissa koko vaipan alueella 3 kangasta, jenkkicollegea kahta laatua Eurokankaan palalaarista (toinen valkoinen ja toinen likaisen rusehtava) ja tuo oranssi joustofrotee Alespalasta Lahdesta. Lisäksi näissä on imuläppä ommeltuna eteen, jossa jenkkicollegea (sitä rumaa ruskeaa), joustofroteeta ja ihoa vasten coolmax.

Ja tässä 4 kpl vastaavalla tyylillä sisätäyttövaippoja, mutta näissä vain kaksi kerrosta jenkkicollegea + imuläppä, jossa kaksi kerrosta jenkkicollegea ja coolmax.

 

Tuo valkoinen jenkkicollege oli sellaista pumpulimaista. Ihanan pehmeää ja paksua. Tässä kuva sisäpuolelta.

Täytyy varmasti ommella vielä muutama ihan pikkuinen vaippa, siltä varalta, ettei tämä pikkuinen olekaan mikään möhky syntyessään. Nuo pojat ovat molemmat tuplanneet syntymäpäinonsa ennen 2 kk, pikku-kakkonen painoi ristiäisissä 7 kg... ja aloin hänellä käyttää L-kokoisia vaippoja tuosta 2 kk iästä.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Paidat ovat valmiit! Ja inhotus taittoimu...

Huh huh. Sain nämä sitten vihdoin tehtyä! Eli tässä edellisessä postauksessa sudeksi mennyt kaula-aukko, nyt korjattuna. Tuo löpöttää edelleen, mutta toivon sen palautuvan ensimmäisessä pesussa. Käytin peitetikissä päällä valkoista lankaa ja siepparilankana (tai alalankana, vai miksi sitä nyt kutsutaan) punaista kreppilankaa. Tuo valkoinen lanka tulee läpi, vaikka kuinka yritän säätää. Täytyy kokeilla puhdistaa noita langankiristys levyjen välejä.


Tässä näitä paitoja. Tuo punainen resori Eurokankaasta, oranssi resori Sampsukasta. Alla olevissa paidoissa tuo turkoosi resori Marimekolta ja terrakotta Sampsukasta. Kankaat Sampsukasta.


Pitkästä aikaan jotain vaippoihin liittyvää. Taittoimu, jossa bambufleese ja mikrokuitufrotee. Saumurini ei suostu ompelemaan tuota mikrokuitua, joten ajattelin kokeilla yhdistelmää. Oikein harmitti yhdistää tuo ihana bambu tuohon inhottavaan mikrokuituun. Tuskin hyvä yhdistelmä, tuo bambuhan kuitenkin kutistuu, mutta tulipahan tehtyä. Ja kankaat saa vielä erilleen jos menee ihan kippuraksi.